Vuonna 2014 olin stressaantunut, koiranomistajuutta ylisuorittava, kokematon 22-vuotias ensikoiran omistaja, joka luuli tetävänsä koirista kaiken, mutta ei todellisuudessa tiennyt mitään. Mitä tekisin nyt eri tavalla rescuekoiraa kotiuttaessa?
1. Odotusten pitäminen maltillisina. Kun koiralle ei aseteta liikaa odotuksia, ei myöskään tule niin suuria pettymyksiä, kun koira ei sitten vastaakaan kaikkea sitä, mitä mielessään on kuvitellut.
2. Koiran elekielen opiskeleminen. Monilla rescuekoirilla on puutteellinen ymmärrys ihmisten eleistä ja käytöksestä, mikä voi tehdä kommunikoinnista koiran kanssa haastavaa. Tällöin taito kommunikoida koiran kanssa sille tutulla kielellä on kullan arvoinen.
3. Stressin merkityksen ymmärtäminen. Oli sitten kyse haukkumisesta, resurssiaggressiivisuudesta, perheen ihmisille tai muille eläimille murisemisesta arjessa tai ylikierroksilla käymisestä, on vastakotiutuneen rescuekoiran kohdalla useimmiten perimmäisenä syynä liian korkeat stressitasot. Kova stressi tekee koiran reaktioista usein ylimitoitettuja, ihan kuten meillä ihmisilläkin.
4. Mihin meillä oikeasti on kiire? Miksi rescuen kotiuttamista saatetaan tarkastella suorituksena, jossa taistellaan aikaa vastaan siinä, kuinka nopeasti rescuekoira täyttää kaikki sille asetut toiveet ja odotukset?
5. Takapakit kuuluvat asiaan. Rescuekoiran kotiutumisprosessi ei ole lineaarinen. Pikemminkin se on kuin korulippaassa vuosia pyörineet kaulaketjut: kun niitä lähtee aukomaan, tulee taas yhden avatun solmun ja hetken helpotuksen huokaisun jälkeen pian vastaan uusi solmu, jopa silloin kun jo hetken ehtii luulla, että ketjussa ei enää solmuja edes ole jäljellä. On hyvä muistaa, että kuormitus, kipu ja esimerkiksi epämukavuus vaikuttavat osaltaan koiran käytökseen. Joskus koirallakin vain on huono päivä.
6. Koiran käytös tulee muuttumaan. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että koiran käytös kotiutumisen alkuvaiheissa ei ole sen todellista persoonaa tai luonnetta. Elämänmuutoksen tuoma stressi nostaa esiin tiettyjä käytöksiä ja peittää alleen toiset.
7. Välttelykin on koulutusta. Vuosia elin siinä uskossa, että koiraa pelottavat asiat olisi kohdattava arjessa mahdollisimman usein ja isoissa määrin, jotta se ajan kanssa tottuisi niihin. Miten väärässä olinkaan. Todellisuudessa suurimmat edistysaskeleet Luckyn pelkojen suhteen ovat aina tulleet, kun olen ottanut sitä pelottavasta asiasta mahdollisimman paljon etäisyyttä pitkäksi aikaa.
8. Ylisuorittamisen lopettaminen. Tässä pieni muistutus eteenkin kaikille itseni kaltaisille, elämää välillä ylisuorittaville nuorille naisille: rescuekoiran adoptointi tai koiranomistajuus itsessäänkään ei ole suoritus. Täydellisen koiran kouluttaminen ei ole listalta raksittava tehtävä, eikä sinun koirasi käytös ole mittari onnistumisestasi elämässä tai koiranomistajana.
9. Ammattiavun hakeminen ei ole merkki epäonnistumisesta. Avun tarvitseminen ja hakeminen ei ole heikkous, vaan osoitus siitä, että on tosissaan haluaa kamppailla koiransa hyvinvoinnin vuoksi. Positiivisia metodeja käyttävä, rescuekoiriin perehtynyt ammattikouluttaja voi antaa uusia ideoita ja ajatuksia siitä, miten yhteiseloa voisi lähteä helpottamaan ja osaa varmasti nähdä asioita, joita itse ei ole huomannut tai osannut tulkita.
10. Koiransa hyväksyminen. Koiran käytöstä voi aina työstää, mutta ketään ei hyödytä, että koiraa yrittää väkisin puristaa sille sopimattomaan muottiin. Miltähän minun ja Luckyn elämä olisi näyttänyt, jos en niin pitkään olisi yrittänyt tehdä siitä citylaiffista nauttivaa metropoliittikoiraa, vaan hyväksynyt, että Lucky saa olla sellainen kuin on?
Podcastin jaksossa 41. 10 oivallusta rescuekoiran kotiuttamisesta syvennytään nimenomaan näihin oivalluksiin, ja eksyipä joukkoon myös läjä yhteiskunnallista pohdintaa koiranomistajuudesta.