Kehonhuolto

Koirahieroja kumoaa kolme myyttiä koirahieronnasta

Koirahieroja (at) ja tuleva eläinfysioterapeutti Essi Tenho kumoaa kolme tyypillistä myyttiä, joita monet meistä varmasti ovat uskoneet liittyen koirahierontaan.

1. Koiran täytyy osata olla kylkimakuussa koko hieronnan ajan

– Ei tarvitse osata. Koira voidaan erittäin hyvin hieroa monessa eri asennossa, Tenho vahvistaa.

Kylkimakuu on monelle koiralle todella vaikea asento, sillä siinä koira kokee olevansa hyvin haavoittuvainen. Hieronnassa voidaan ihan yhtä hyvin lähteä liikkeelle esimerkiksi siitä, että koira istuu.

2. Koiran pitää pystyä pysymään paikallaan koko hieronnan ajan

– Ei tarvitse pysyä. Mielelläänkin voidaan ottaa taukoja, ja monet koirat tykkäävät siitä, että saavat nousta seisomaan ja vähän ravistella, jonka jälkeen ne tulevat mielellään takaisin hierottavaksi.

3. Hieronta on aina ihana, rentouttava hemmotteluhoito

Tenho muistuttaa, että kuten ihmisilläkin, tehokas hieronta voi etenkin kovin pahoista lihasjumeista kärsivän potilaan kohdalla olla jopa vähän epämiellyttävä kokemus.

– Hieronta yritetään tottakai tehdä aina koiralle mahdollisimman mukavaksi, mutta pahojen jumien avaaminen voi silti tuntua koirasta vähän inhottavalta, jolloin koirilla saattaa ilmetä vähän stressikäytöstä ja rauhoittelevia eleitä.

Podijaksossa 66. koirahieroja (at) Essi Tenho käy läpi tapoja, joilla hierontakokemusta voidaan koiralle helpottaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *