Lajityypillinen käytös Mielipide

Miksi koiran lajityypilliseen käyttäytymiseen suhtaudutaan eri tavalla, kuin muiden eläinlajien?

Kissan raapimiseen ja puremiseen, tai hevosen potkimiseen suhtaudutaan useimmiten luonnollisena osana näiden eläinlajien käyttäytymistä.

Miksi koiran kohdalla esimerkiksi näykkääminen nähdään niin eri tavalla?

Animalheartsin eläintenkouluttaja (at, eat) ja yhteiskuntatieteilijä Sari Ung-Lanki muistuttaa, että kyseessä on koiralle täysin luonnollinen viestinnän muoto.

– Edelleen koiran aggressiivisuuden taustaa ymmärretään melko huonosti. Koira pyrkii käytöksellään aina kertomaan meille jotain ja meidän täytyisi opetella ymmärtämään sitä, Lanki sanoo.

Voisiko tämän asenne-eron takana olla myös koiran yhteiskunnallinen rooli, joka on muotoutunut ihmisen kumppanuudeksi? Ajattelemmeko koiran käytöstä liikaa ihmisnäkökulmasta?

Niin rakas perheenjäsen kuin koira meille onkin, meidän kaikkien olisi kuitenkin hyvä välillä pysähtyä muistamaan, että koira on eläin. Se on oma lajinsa, jolla on monella tapaa erilaiset tarpeet kuin ihmisillä, eikä sen käytös ole täysin verrattavissa inhimillisiin piirteisiin.

Mitä ajatuksia aihe herättää sinulle? Kommentoi!

Podijaksossa 44. Koira ihmisyhteiskunnassa syvennymme mm. tähän aiheeseen Sari Ung-Lankin kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *