Miksi koiran lajityypilliseen käyttäytymiseen suhtaudutaan eri tavalla, kuin muiden eläinlajien?
Niin rakas perheenjäsen kuin koira meille onkin, meidän kaikkien olisi kuitenkin hyvä välillä pysähtyä muistamaan, että koira on eläin.
Niin rakas perheenjäsen kuin koira meille onkin, meidän kaikkien olisi kuitenkin hyvä välillä pysähtyä muistamaan, että koira on eläin.
Lapsuudesta asti opimme, että koirien kuuluu olla labbismaisia, kaikkia ihmisiä ja muita eläimiä rakastavia olentoja, jotka sietävät ihmiseltä mitä tahansa.
Rauhoittavat signaalit ovat osa koiran elekieltä. Niillä koira yrittää viestiä sille vaikeasta tilanteesta ja välttää konfliktit.
Ajattelin että pitkällä lenkillä tai jännittävällä seikkailulla Lucky väsyisi ja malttaisi kunnolla rauhoittua, ja itse saisin vihdoin hetken hengähtää kuormittavassa koira-arjessa.
Virikkeistämisellä on valtavan iso merkitys koiran hyvinvoinnille, muistuttaa eläintenkouluttaja.